Lajissa kuin lajissa perusasiat ovat ne tärkeimmät asiat. Mielestäni soittotunneilla yleensä kannattaa käydä nimenomaan perusasioiden takia.

C-duurista löytyviä sointuja soittaen ja C-duurikolmisoinnusta aloittaen musiikille syntyy tonaalinen keskus, jota kohti kaikki muut soinnut pyrkivät erilaisin vahvuuksin etenemään.

Hengellistä musiikkia ja kirkkoa on suurelta osin kiittäminen siitä, että länsimainen musiikki sekä nuottikirjoitus on kehittynyt nykyiseen muotoonsa.

Säveltämisen opettamisen ytimessä on yksi tarkasti rajattu kysymys. Mistä sävellyksessä on kyse?

Lapsi ja nuori (miksei vanhempikin?) tulee ohjata sellaisiin tilanteisiin, joissa aivoja rasitetaan. Tilanteisiin, joissa ongelmanratkaisuprosessilla on tilaa käynnistyä.

Musiikillinen taito ei voi kehittyä, mikäli musiikkituntien väleissä ei käytetä kohtuullista aikaa uusien asioiden harjoitteluun.

Mikäli riittävän hyvän ja mestarin eroavaisuuksia ei tiedosta, voi edessä olla turhautuminen. On nimittäin olemassa paljon taitoa, jota ei voi oppia, jos ei harjoittele kuin mestari.

Se kaikkien uniikein oma täydellisyytesi löytyy vain ja ainoastaan kuuntelemalla omia motiivejasi herkällä ja rehellisellä korvalla. Maailma ei tarvitse enää uutta Horowitzia tai Rubinsteinia, mutta se tarvitsee takuulla sinut.

Nuottisymbolien opetteleminen edellyttää vaivannäköä. Tästä huolimatta liikkuvia palasia on etenkin yksinkertaisia kappaleita soitettaessa varsin kohtuullinen määrä.

Monesti mieleni on tehnyt muuttaa soittotunnin nimi keskittymistunniksi. Niin oppimisen esteet kuin onnistumisetkin juontavat syynsä lähes poikkeuksetta tähän taitoon.

Vaikka netti on pullollaan hyvinkin hyödyllisiä soittamistutoriaaleja ja soittoäppeja, niistä kaikista näyttää yhä puuttuvan elementti, joka oppilaalle välittyy vain kahdenvälisessä vuorovaikutuksessa musiikkitunnilla.

Soittotekniikan, ajattelukyvyn ja harjoittelutekniikan lisäksi asteikoiden kautta avautuu tarkasteltavaksi musiikin soinnillinen rakenne eli musiikinteoria.

Metronomia kannattaa käyttää harjoittelussa heti, kun se on mahdollista. Tämä tarkoittaa sellaista osaamisen tasoa, jolla suoriudut tehtävästä riittävän tasaisesti.

Pintapuolisesti tarkastellen metronomi on sekä tarkkuuden että nopeuden kehittäjä. Metronomin todellinen voima ulottuu kuitenkin syvemmälle. Metronomi opettaa ymmärtämään rytmejä. Sekä itsenäisinä yksikköinä että yhdistelminä.

Nuotista soittamiseen ehdollistuminen voi estää kappaletta kytkeytymästä soittajan “omaksi” musiikiksi. Ei ole lainkaan harvinaista, että soittaja hallitsee kappaleen, mutta silti nuotin tulee olla esillä.

Soittotaitoa kehittävälle klassinen repertuaari tarjoaa nerokkaasti laadittuja haasteita, jotka ovat samalla musikaalisia ja teknisesti järkeviä.

Sopivan harjoitteluvauhdin mittari ei ole se, osutko säveliin. Sävelet voi sytyttää soimaan joko heittäytymällä tai hallitsemalla. Edellisessä suoriutuminen on sattumanvaraista. Jälkimmäisessä osaat liikeradat luotettavasti.

Hyvät sormijärjestykset aktivoivat hallituimman tavan siirtyä sävelistä seuraaviin. Pienet lihakset aktivoidaan tekemään liikeratoja, jotka niille parhaiten sopivat. Isot lihakset kohdennetaan soittoasentoa tukeviin tehtäviin.

Soittotekniikan opettelu on kehon rentoutta vastustavien tekijöiden huomiointia, sillä toimiva tekniikka voi aktivoitua vasta rentoutta estävien tekijöiden poistuessa.

Musiikinteorian tunneilla kuivaakin kuivemmat nuottikoukerot tussitaululla ja yksin luokan edessä suoritettavat laulutehtävät eivät lapsen mielessä yhdistyneet musiikin käytännölliseen puoleen.