Ulkoa opettelun merkitys
Tämä kirjoitus on neljäs osa musisointitaidon elementtejä käsittelevässä blogisarjassa.
Nuottien yli
Kappaleen / harjoitteen opettelu ulkoa tarkoittaa kykyä muistaa sävelet katsomatta nuotista. Tämä on aina hyvä tavoite ja joissakin tilanteissa edellytys suorituksen onnistumiselle.
Soittaminen on intensiivinen ajatteluprosessi. Mitä vähemmän mukana on aivoja kuormittavia tekijöitä, sitä laajempi osa kapasiteetista on käytettävissä sävelten tulkitsemiselle. Yksi merkittävä sekä ajatteluun että liikeratoihin vaikuttava tekijä on katse. Sen lisäksi, että nuottia lukiessa katse on fyysisesti kiinni muualla kuin käsien seuraamisessa, myös ajatus on kiinni nuottisymbolien prosessoinnissa.
Katseen siirtyminen nuottitelineen ja koskettimiston välillä on huomiointikyvyn kannalta iso asia. Sen merkitys korostuu entisestään soittajilla, joiden näkökyky on joko olosuhteiden (valaistus) tai kehon ominaisuuksien (esim. optiikalla korjattu näkö) takia heikentynyt.
Nuotista lukien voi toki soittaa erinomaisesti, jos taitoon on harjaantunut! Taidossa pitkällä olevat osaavat löytää sävelet koskettimistolta automaattisesti ilman silmien apua. Toisaalta nuotista irtautumisesta on hyötyä kaikille, sillä musiikki kanavoituu tällöin aina suorinta mahdollista reittiä. Myös jotkut kappaleet vaativat käsiltä tarkkuutta, joka ei ole ilman silmien apua (tai erittäin kehittynyttä motoriikkaa) mahdollista toteuttaa. Etenkin isot hypyt soittoalueelta toiselle ovat haaste, jossa silmiä tarvitaan.
Ajansäästö ja musiikin “omistaminen”
Ulkoa opettelu säästää valtavan määrän harjoitteluaikaa. Nuottien esille ottamiseen ja käsittelyyn kuluu helposti yhden harjoituskerran aikana kymmeniä sekunteja tai jopa minuutteja. Aika kertautuu useiden harjoitusten myötä tuntikausiksi.
Ajanhallintanäkökulman lisäksi nuotista soittamiseen ehdollistuminen voi estää kappaletta kytkeytymästä soittajan “omaksi” musiikiksi. Ei ole lainkaan harvinaista, että soittaja hallitsee kappaleen (ts. ei juuri katso nuottiin), mutta silti nuotin tulee olla esillä, jotta soittaminen onnistuu. Tällöin kyse ei ole nuotista saatavasta hyödyllisestä informaatiosta, vaan psykologisesta turvaverkosta, joka saattaa estää ilmaisua kulkemasta tuttua ja turvallista aluetta laajemmalle.
Kannattaa siis pitää mielessä, että vaikka nuotti on korvaamattoman hyödyllinen alkuvaiheessa säveliin tutustuessa, voi siitä muodostua este osaamisen viemisessä pidemmälle. Nuotista tulisikin irtautua viimeistään siinä vaiheessa, kun kappaletta hiotaan esityskuntoon. Lähtökohdaksi kannattaa asettaa se, että enintään yhden tai kahden sivun pituiset kappaleet opettelee aina ulkoa, jos suinkin mahdollista. Enintään 4-8 tahdin paloissa sävelet omaksuen. Näin sävelistä tulee henkilökohtaisempia ja oppiminen tehostuu. Toki erittäin laajat teokset ovat oma lukunsa. Näiden hallinta ilman nuottia voi osoittautua ylitsepääsemättömäksi tehtäväksi.
Toimintaperiaatteet
Miten kannattaa toimia, jotta taito kehittyy?
Avainasia kappaleen ulkoa opettelussa on sama kuin harjoittelussa ylipäätään. Keskittyneesti pienissä paloissa kerrallaan on paras tapa edetä. Lyhyissä osissa uusia säveliä omaksuessa on luontevaa yhdistää muistin harjoittaminen ja soittamisen “mekaaninen” opettelu. Ulkoa opettelun pyrkimys rajaakin tehokkaasti liian laajat työskentelyalueet sellaisiksi, jotka ovat tarkoituksenmukaisia sekä keholle että ajattelukapasiteetille.
Minkälaista toimintaa kannattaa välttää?
Uusia säveliä voi opetella joko aktiivisesti mieleen painamalla tai hetkessä sopivaa vaihtoehtoa arvaamalla. Jälkimmäistä tapaa kannattaa välttää, sillä tällöin toimintaa ohjaa korva, ei muisti. Sävelkorva on totta kai soittajalle olennaisen tärkeä myös, mutta ainoastaan sen avulla säveliä etsien muistin harjaannuttaminen jää toissijaiseksi tehtäväksi. Lisäksi riskinä on, että korva hakeutuu eri säveliin kuin mitä nuotissa oikeasti lukee. Tällöin edessä on ylimääräistä työtä, kun epätarkasti opeteltu sävelkuljetus puretaan ja opetellaan uudelleen vielä toisen kerran.