Sivuston tarina

Rakkaalla lapsella on monta nimeä…

Stadin Musakoulun studio

Pianotunti.fi, Stadin Musakoulu, Patrikaisen Musiikki. Tutustuessasi sivuston materiaaliin törmäät näihin kaikkiin nimiin siellä täällä. Miksi? Syy päällekkäisten nimien käyttämiseen löytyy viime vuosien poikkeusolosuhteista.

Patrikaisen Musiikki on toiminimeni virallinen nimi. Tämä tarkoittaa sitä, että tehdessäsi ostoksen näiltä sivuilta, kuitissa lukee saajana Patrikaisen Musiikki. Koska kyseessä on toiminimiyritys, on tämä puolestaan käytännössä sama asia kuin yrittäjä itse, eli allekirjoittanut.

Musiikkia opettaen läpi poikkeusolojen

Päätoiminimelläni olen tehnyt niin opetus- ja pianonviritystöitä jo yli kaksikymmentä vuotta. Aloittaessani päätoimisena musiikinopettajana, tuntui mielekkäältä rekisteröidä juuri tätä toimialaa varten oma aputoiminimensä (Stadin Musakoulu). Teknisesti ottaen kyseessä on toki edelleen yksi ja sama yritys.

Ennen vuotta 2020 opetustyön laajentamisesta verkkoon ei ollut suunnitelmia. Pandemian alettua toimintaa oli kuitenkin tarpeen kehittää siihenkin suuntaan, sillä lähikontaktissa tapahtuvat työt loppuivat. Palvelujeni oli siirryttävä nettiin, kuten niin monen muunkin yrittäjän. Nopeasti.

Verkkomateriaalin synty

Aloin tarjota etätuntien lisäksi ladattavia oppaita ja verkkoluentoja kaikille musiikkiopinnoista kiinnostuneille. Uusi suunta toki työmaana inspiroi, mutta koska kehitystyön oli olosuhteiden pakosta edettävä äärimmäistä pikavauhtia, toteutus tapahtui välillä hieman kulmia leikaten. Paljon piti oppia lennosta ja samalla hyväksyä se, että myöhemmin tulee aika hioa ja korjata sitä, mikä ensimmäisessä julkaisussa jää karkeaksi.

Korjattavia asioita jäi. Yksi näistä oli verkkomateriaalin nimeämisen yhtenäisyys. Yhtenäisen brändin sijaan käytin joissakin julkaisuissa Stadin Musakoulun nimeä, joissakin Patrikaisen Musiikkia ja joissakin omaa nimeäni. Jos ei tämä ollut vielä kokonaisuuden kannalta tarpeeksi sekavaa, rekisteröin osoitteen Pianotunti.fi, jonka kautta tarjosin pianonsoiton etäopetusta.

Stadin Musakoulu (vahvasti paikallisena identiteettinä Helsingin Jätkäsaaressa) ei tuntunut luontevimmalta kodilta verkkomateriaalille, mutta parempaakaan toteutustapaa en tuolloin kaiken kiireen keskellä keksinyt. Siksi suuri osa oppaista ja luennoista on merkitty Stadin Musakoulun julkaisuksi.

Pianotunti.fi ja uusi alku

Nyt, joitakin vuosia myöhemmin oppaiden ja verkkomateriaalien jakelu on vihdoin siellä, missä sen olisi ollut parempi olla jo alunperin (vaikka jälkiviisastelu turhaa onkin). Yhdessä paikassa kätevästi löydettävissä. Tämä paikka on Pianotunti.fi.

Paikka löytyi, mutta materiaalin brändäystyö on osittain edelleen kesken, sillä myllerrysvuosina materiaalia syntyi valtava määrä. Kaiken läpikäyminen ja editointi on aikaa vievä työ.

Mutta onneksi kiire ei ole, nyt kun hyvä koti verkkomateriaalille on löytynyt. Ja onneksi musiikinteoreettiset tosiasiatkaan eivät siitä miksikään muutu, lukipa oppaan kannessa Stadin Musakoulu, Pianotunti.fi tai mitä tahansa muuta! :)

Toiminnan viemisessä eteenpäin on nyt selkeys, jolle on hyvä rakentaa:

  • Stadin Musakoulu: henkilökohtainen opetus

  • Pianotunti.fi: verkkomateriaali

Oikein mukavaa loppukesää ja alkavaa syksyä kaikille!

Edellinen
Edellinen

Säveltämisen perusteet

Seuraava
Seuraava

YouTube vs. Maksullinen verkkokurssi