Voiko nelivuotias säveltää?
Juupas - Eipäs!
Tässä allekirjoittanut 4-vuotiaana tahtipuikko kädessä. Perimätiedon mukaan sävelet kiinnostivat jo muutenkin. :)
Keskusteluketjussa pohdittiin, miten nuorena on mahdollista säveltää. Ketju liittyi artikkeliin, joka käsitteli hiljattain edesmenneen säveltäjämestarin elämää. Säveltäjä oli kertomansa mukaan aloittanut säveltämisen jo nelivuotiaana.
Osa kommentoijista oli sitä mieltä, että vielä nelivuotiaana ei voi osata säveltää. Osa sitä mieltä, että säveltäminen voi hyvinkin olla osa pienen lapsen kokemusmaailmaa.
Mielenkiintoinen keskustelu, vaikkakaan kommentoijien kesken tuskin vallitsi yhtenäinen käsitys siitä, mitä säveltäminen ylipäätään on.
Mitä se säveltäminen sitten on?
Säveltäminen mielletään helposti korkealentoiseksi taidoksi.
“Säveltäminen on monimutkaista, sillä kontrapunktien ja harmonioiden pitää soljua sulavasti.”
“Säveltäminen on osa musiikinteoriaa. Sen opiskeluun valmistaudutaan vuosikausia!”
“Lahjakkaiden taito, jonka äärelle pääsyyn vain harvalla riittää sinnikkyys.”
Edellä kuvatuista näkökulmista lähestyen nelivuotiaan potentiaali säveltäjänä voikin näyttäytyä varsin vaatimattomana. Mikäli säveltäminen määritellään kyvyksi toteuttaa säveliä ulkoa asetetut tyylilliset kriteerit täyttäen, harva nelivuotias tähän kykenee.
Mozart
Poikkeuksiakin on. Kuuluisin lienee vanha kunnon Wolfgang Amadeus Mozart, joka aloitti säveltämisen (lähteestä riippuen) 4-6-vuotiaana!
On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Mozartin tie säveltäjäksi oli aivan erityisellä tavalla päällystetty. Hän oli varmasti hyvin lahjakas (kuten toisaalta moni muukin lapsi on, jos olosuhteet ovat oikeat). Toisaalta hänellä oli kasvattajana poikkeuksellisen vaativa ja alallaan arvostettu isä. Leopold Mozart oli tunnettu säveltäjä itsekin. Musiikki ei ollut Mozartien perheessä siis “kiva harrastus”. Se oli pakollinen ura.
Usein nyrkkisääntönä erityisen taidokkuuden saavuttamiselle pidetään tietyn suoritteen toistamista noin 10 000 kertaa. Vaikka Mozart oli lahjakas, oli hän monissa musiikillisissa asioissa todennäköisesti myös suorittanut nuo 10 000 harjoituskertaa jo hyvinkin varhaiseen ikään mennessä. Ankaran isänsä valvovan silmän alla.
Oliko Mozartin nerous siis synnynnäistä vai harjoituskurin tulos? Todennäköisesti molempia. Ja näin saavutetulla neroudella oli myös varjopuolensa, joka heijastui musiikin ulkopuoliseen elämään.
Me “tavikset” säveltäjinä
Säveltäminen taitona ymmärretään monesti musiikkikeskusteluissa väärin. Vaikka korkealentoisuus, teoreettinen taito ja vakavuus voivat olla osa säveltämistä, ne eivät ole säveltämisen ydin.
Ensinnäkin säveltäminen ja musiikinteoria ovat eri asioita. Siinä missä teoria pyrkii selittämään musiikin ilmiöitä analyyttisesti jälkikäteen, säveltäminen on pyrkimystä löytää sävelten (tai minkä tahansa äänien) välille tasapaino ja sen myötä merkitys kontekstissa.
Säveltäminen on tasapainon taidetta. Elementit joita tasapainotellaan, voivat olla mitä tahansa! Ne voivat olla huolellisesti valittuja säveliä, sointukiertoja tai rytmejä, jotka on löydetty musiikinteoriaa hyödyntämällä. Mutta toisaalta sävelten välille voi löytää tasapainoa ja merkitystä ilman pienintäkään käsitystä siitä, miten teoria toimii. Ja mitä ihmeellisimpiä äänilähteitä käyttäen.
Tästä näkökulmasta katsoen säveltäminen taiteenlajina laskeutuu jalustaltaan ruohonjuuritasolle arkipäiväiseksi ilmaisukeinoksi. Ilmaisukeinoksi, jonka soveltamisessa lapset ovat erityisen luontevia. Säveltäminen on yksinkertaisesti ympäristön ja oman itsensä hahmottamista sävelten ja äänien kautta.
Se voi olla vaikeaa ja vakavaakin, mutta ei välttämättä. Sävelet ovat kuitenkin vain säveliä!
Uutta vai vanhan toistamista?
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen “voiko nelivuotias säveltää?” on siis yksiselitteinen: Kyllä voi. Ja todennäköisesti säveltääkin jo! Joko omalla äänellään tai millä tahansa vastaan tulevalla vekottimella, jos siitä vain ääni lähtee.
Jatkokysymys voisi olla, että mikä ero tässä tapauksessa soittamisella ja säveltämisellä sitten on. Vastaus on, että ei mikään. Ero säveltämisen ja soittamisen välillä on vähintäänkin häilyvä vielä siinä vaiheessa, kun lokeroita ei ole systemaattisen koulutuksen kautta järjestelty.
Ja mikä mielenkiintoisinta, tämän täsmälleen saman kysymyksen äärelle palaavat myös varsinaisissa sävellysopinnoissa pidemmälle ehtineet! Missä kulkee raja aidosti uuden sävellyksen ja “vain” ennestään tuttujen sävelten toistamisen välillä? Onko sitä edes löydettävissä?